ITsPro Oy on sopinut ICT-liiketoiminnan liiketoimintakaupasta Tamperelaisen Endpoint Solutions Oy:n kanssa. Sopimus astuu voimaan 1.1.2019.

ITsPro:n toimitusjohtaja Antti Kumpulainen kommentoi:

Olemme tehneet yhteistyötä Endpoint Solutions Oy:n kanssa reilun kahden vuoden ajan. ITsPro on toiminut aiemmin Pirkanmaalla omien resurssiensa turvin, mutta liiketoimintakauppa parantaa sekä osaamista että resursointia Pirkanmaalla. Lisäksi toiminta yhteisten valtakunnallisten asiakkaiden kanssa selkeytyy entisestään. Endpoint Solutions Oy:n vahva ja laaja-alainen osaaminen tuo tervetulleen lisän ITsPro:n osaamiseen. Endpoint Solutions Oy:n liiketoiminnot siirtyvät ITsPro:lle sellaisenaan, joten liiketoimintakauppa ei vaikuta asiakassuhteisiin.

Endpoint Solutions Oy Markus Siven kommentoi:

ITsPro Oy:n vahva osaaminen ja ketterä toimintamalli tarjosi luonnollisen valinnan kehittää ja monipuolistaa palveluita asiakkaillemme. Digitaalisaatio ja sen tuomat haasteet vaativat pitkän linjan osaamista ja moninaisten teknologioiden tuntemista alati kehittyvillä markkinoilla. Liiketoimintakaupan myötä yhdessä olemme vahvempia ja pystymme tarjoamaan ratkaisuja, joilla nykyiset ja tulevat asiakkaamme saavuttavat merkittäviä etuja omissa liiketoimintaympäristöissään.

ITsPro Oy on Lahtelainen tietotekniikan palvelutalo, joka tarjoaa laajasti perustietotekniikan ratkaisuja yrityksille ja julkisyhteisöille.
Vuonna 2018 ITsPro Oy:lla työskentelee yli 20 ICT-alan ammattilaista.
www.itspro.fi You Need IT – We Do IT